Kohteiden taustatutkimuksista

Niin tarkkaa työtä, kuin kohteilla fyysisesti tapahtuva tutkiminen onkin, ei meidän sovi unohtaa tutkimuskohteemme taustatutkimuksen tärkeyttä.
-Niin loistavan hienolta idealta, kuin ulkopuolisen henkilön mielestä tutkijaryhmän lähettäminen kylmiltään ennalta tiedustelemattomaan kohteeseen olisikin; täytyy meidän nostaa kissa pöydälle ja muistuttaa, että ainoastaan kattavan taustatutkimuksen kautta tiedämme millaisia ilmiöitä tutkimassamme kohteessa tapahtuu ja etenkin mille aluille nämä ilmiöt ovat keskittyneet.
Luonnollisesti tämä helpottaa tutkimuksen organisointia etenkin tutkinnanjohtajan toiminnan kannalta, kun pystytään keskittämään tutkimuksen painopisteet paikoille, joissa havaintoja selittämättömistä ilmöistä on tehty.
Vakavasti, tai ainakin oikeaoppisesti tehdyn tutkimuksen kannalta olisi vähintäänkin kyseenalaista alkaa ilman tutkimuksen tarkkaa suunnittelua alkaa harrastamaan "hakuammuntaa", sillä olisi hyvin todennäköistä ettei tutkijaryhmä tällä variaatiolla saisi minkäänlaista informatiivia irti itse tutkimuksesta, tai ainakin tutkimuksessa esiin tulleet havainnot jäisivät todennäköisesti minimiin.
Juurikin oikeaoppisen taustaselvityksen juju piilee niissä osa-alueissa, että tutkijaryhmä pystyy keskittämään huomionsa tietyille alueille ja tarpeen tullen käyttämään tilanteen vaatimia tutkimusmenetelmiä ja tutkimustekniikoita, painottaen konkreettisten tulosten taltioimista, siten kuin se suinkin on mahdollista.

Kattavan taustaselvityksen kautta tutkijaryhmä saa informaatiota kohteen historiasta ja mahdollisista kohteen historiaan liittyvistä -ajoittainkin traagisista- ihmiskohtaloista.
Mikä olisikaan mielekkäämpää huomata, kuin että tutkimuskohteeseen tehdyn taustaselvityksen nojalla kohde kantaa taustallaan pitkää historiaa ja traagisia, tai muuten tunteikkaita ihmiskohtaloita, joiden tuoma potentiaali kasvattaa teoreettista mahdollisuutta siitä, että ehkäpä kohteessa piileekin jotain konkreettista.
Rehellisesti sanottuna, ajoittain kunnollisen taustaselvityksen tekeminen vaatii hyvin paljon työtä ja informaatiota pitää pyrkiä ammentamaan useista eri lähteistä ja etenkin sellaisista, jotka jollain tapaa ovat todennettavissa.
-Käytännön tasolla tämä tarkoittaa yhteydenottoa luotettaviin tietolähteisiin, kuten esimerkiksi paikallisen kunnan tai kaupungin historioitsijaan, museoiden työntekijöihin, paikallishistorian tutkimuslaitokseen, tai vaikkapa paikalliseen yliopistoon.

-Tottakai, kohteen tausteselvityksen tekemiseen kelpaavat yhtälailla muut tiedonlähteet, mikäli ne suinkin ovat todennettavissa. Tästä käytännön esimerkkinä OSIT:n tutkima kohde; vanha koulurakennus jonka tutkimusrapotti löytyy linkistä: http://osit.fi/?tapaus=2009-10-26-Vanha-koulurakennus
Tämän kohteen osalta, sain henkilökohtaisesti suurimman informaation ko. alueen osalta eläkkeelle jääneeltä opettajalta, joka oli aikoinaan toiminut opettajana samaisessa koulurakennuksessa. Tapasinkin hänet henkilökohtaisesti ja hän esitti minulle talteen ottamiaan asikirjoja -alueen historiasta. Jokainen näistä asiakirjoista olivat julkisia, osa niistä silloisen kunnanjohtajan allekirjoittamia.
Tällöin otin myös yhteyttä paikallisen kunnan sihteeriin, jonka kautta pystyin varmentamaan muutamat tietolähteet, joiden informaatio oli lähinnä suullisesti kerrottua.

Kaikki tämä työ saa kuitenkin alkunsa niista aspekteista, joita mm. kohteen omistajalla, taikka selittämättömien ilmiöiden kokijoilla on. -Tällöin tutkijaryhmä saa vastaansa informaation impulssin jonka nojalla he ovat kyvykkäitä tekemään kohteen historian osalta taustaselvitystä ja etenkin ottamaan selvää, korreloiko kohteessa havaitut ilmiöt itse kohteen historian kanssa.
-Haluankin siis henkilökohtaisesti painottaa tällaisen taustatutkimuksen tärkeyttä, sillä se avaa monia mahdollisuuksia ja helpottaa itse tutkimuksen suunnittelua ja organisointia.

Loppupeleissä taustatutkimuksen tärkeys piilee siinä, että tutkijaryhmä pystyy ottamaan huomioon tiettyjä teorioita, jotka monesti kosketavat paranormaaliksi miellettyä maailmaa. Näistä hyvänä esimerkkinä vaikkapa traagisten ihmiskohtaloiden tuoma teoreettinen potentiaali.
-Kuten jo aiemmin viittasin; kyse on hyvin pitkälti siitä, että tukijaryhmä pystyy kasvattamaan ja käsittelemään informaatiota itse kohteen historian osalta ja etenkin, tutkijaryhmä pystyy havainnollistamaan ne osa-alueet jotka ovat potentiaalisia ilmiöiden taltioimisen kannalta.

En poissulje ajatusta, etteikö joissain olosuhteissa tutkijaryhmä voitaisi lähettää tutkimaan aluetta ilman minkäänlaista taustatietoa. Niissä olosuhteissa täytyy tutkijaryhmän kuitenkin ottaa huomioon kohteen/alueen koko, sekä pyrkiä löytämään -kohteen tutkimiselle sopivat tutkimusmenetelmät.
Tämä tarkoittaisi, että tutkijaryhmän olisi kyettävä paikallistamaan kohteessa mahdollisesti olevat 'hotspotit' -eli alueet joissa ilmiöitä tapahtuu, tai niiden esiintymiselle on olemassa potentiaali- tutkimuksen aikana.
Variaatio on hyvin kapea ja kivinen käytännön toteuttamisen kannalta, sillä tutkimuksen onnistumisesta, tai muusta tutkimuksen tuomasta informatiivista ei voi mennä takuuseen.
Onnistuessaan se kuitenkin tuo hyvin esille tutkijaryhmän osaamisen ja parhaimmillaan tuo hyviä rakentavia kokemuksia tutkijoille itselleen.

Toiminta ja tutkiminen

Kuten edellisessä tekstissäni pohjustin, erilaisia toimintatapoja ja tutkimusmenetelmiä on lähes yhtä paljon kuin itse tutkijoitakin.
Lienee siis hyvä jatkaa tätä kokonaisuutta muutamilla mietteillä ja huomioilla, jotka palvelevat tarkoitustaan tutkimuksissa.

Vaikka tutkimusmenetelmiä onkin paljon, tietyt selkeät linjaukset pätevät lähes kaikissa tapauksissa.
Mikäli tutkimuksissa on tarkoitus käyttää elektronisia apuvälineitä, jotka tallentavat mediaa kuten ääntä tai videokuvaa, (esimerkkinä digisanelin ja videokamera) tulee tutkimusmenetelmissä huomioida muutamia asioita.
Tallenteiden selkeänä pitäminen on eräs arvoikkaimmista asioista, mikäli tallenteita on tarkoitus tarkastella ja analysoida jälkeenpäin.
Käytännön tasolla tämä tarkoittaa, selkeää ja rauhallista toimintaa tutkimuksen aikana.

-Tutkijoiden kannattaa pitää puheensa rauhallisena, kuitenkin selkeänä ja luonnollisena. -Tämä menetelmä auttaa selkeisiin tallenteisiin ja eri tutkijoiden äänet erottuvat tallenteilta selkeästi, etenkin haluttu kohta tallenteista löytyy nopeasti kellonajan arvioimisen ja selkeästi puheen ansiosta.
-Liikkuminen tutkimuksen aikana kannattaa niin ikään pitää rauhallisena, joten juoksemista kuten myös toista ääripäätä -hiipimistä tulee välttää, tässäkin yhteydessä on hyvä muistaa luonnollisuus.
Tallenteita tarkastellessa mm. tömistely ja juokseminen aiheuttaa usein videokameralla ja sanelimella kumahduksia, sekä ylimääräistä melua ja varsinkin sisätiloissa äänet usein kaikuvat, joten tallenteissa nämä äänet usein kuulostavat epäselvältä puurolta.
Hiipiminen toki estää osaltaan äänien puuroutumisen, mutta hiipiminen myös aikaansaa hiljaisempia taustaääniä, kuten naksahduksia ja laahaavaa ääntä, jotka saattavat tallenteita tarkastellessa aiheuttaa epäselvyyksiä sillä myös sisätiloissa matalatkin äänet saattavat kaikua.

Vaikka liikkumisen tuokin laitteiston käytössä omia kommervenkkejään, näihinkin löytyy helpotusta.
Hyvänä tapana onkin selkeyttää kameralle ja sanelimelle, mitä ympärillä tapahtuu ja minne ollaan menossa.
Esimerkiksi sanelimen käyttäjä kertoo sanelinnauhoituksen aikana "Kello on nyt 02.30, 'pasi'ja 'carcass' ovat kulkemassa ullakon portaita yläkertaan"
-Tämä selkeyttää huomattavasti materiaalin läpikäymistä, sillä tallenteiden kuuntelija tietää tässä tapauksessa tarkan kellonajan, jolloin ollaan siirrytty tiloista toiseen, sekä osaa odottaa tallenteella kuuluvan askelia ja muita liikkumisesta johtuvia ääniä. Näin hän myös pystyy erottamaan mahdolliset taustaäänet, jotka eivät kuulu ympäristöön luonnollisesti.
Samaa tekniikkaa kannattaa soveltaa myös videokameran kanssa, kaikkea ympärillä tapahtuvaa ei pysty huomioimaan suoraan kameran linssin välityksellä.
Mikäli tutkimuksessa jätetään kamera tai sanelin valvomaan tietyn tilan tapahtumia, kannattaa tilaan tultaessa ilmoittaa itsestään, mikäli on kulkemassa laitetta kohti.
Esimerkiksi "'carcass' ja 'pasi' kulkemassa eteisaulasta olohuonetta kohti, kello on tällä hetkellä 02.45."

Mikäli kameraa tai sanelinta käytettäessä eteen tulee huomioimisen arvoinen havainto, kuten esimerkiksi outo ääni tai outo visuaalinen havainto, kannattaa tallentavalle laitteelle suorittaa "merkkaaminen".
Esimerkiksi. "Merkintä, (tai tarkistuspyyntö) 'carcass' ja 'pasi' klo. 03.15, eteisaulasta kuului askeleita."
Tällöin tallenteiden kuultelija huomaa merkityn kohdan ja pystyy tarkistamaan, tallentuiko merkatut askeleen äänet sanelimelle tai videokameralle.
Luonnollisesti tätä menetelmää kannattaa käyttää myös videokameran kanssa, niin ääni-ilmiöihin kuin visuaalisiin havaintoihinkin, jotka mahdollisesti ovat tallentuneet kameralle.

Mitä tulee itse tallenteiden tekemiseen; Kannattaa vähintäänkin uuden tallenteen alussa ja lopussa ilmoittaa sen hetkinen kellonaika, esimerkiksi: "Nauhoitus alkaa, tässä 'carcass', kello on nyt 03.45 ja olemme pasin kanssa eteisaulassa" -/- "Tässä 'carcass', kello on nyt 04.20 ja nauhoitus loppuu." -Tämä helpottaa tallenteiden läpikäymistä, sekä mahdollisten ilmiöiden etsimistä.
Normaali tutkinnassa pitkiä tallenteita kannattaa välttää, sillä pitkien äänitiedostojen ja videotiedostojen katsominen on puuduttavaa ja tallenteiden läpikäymiseen vaadittava vireystaso laskee.
Mielestäni nyrkkisäännöksi tallenteen maksimikestoksi tunti on ehdoton maksimi.
Tutkimuksen kulku tallenteiden osalta, kannattaakin mieluummin jatkaa useisiin lyhytkestoisimpiin tallenteisiin, kuin muutamaan pitkään.
Tietysti nämäkin aikamääreet muuttuvat viimeistään siinä vaiheessa kun jätetään sanelin tai videokamera tallentamaan pitemmäksi ajaksi tallentamaan jonkin tilan tapahtumia. -Tällöin aikamääreet eivät ole merkityksellisiä, sillä yleensä tällaisella menetelmällä halutaan kattaa tietyn tilan tapahtumat tarkasti pitemmältä aikaväliltä.
Mikäli tarkoituksena on tehdä pitkiä tallenteita, kannattaa tallentimelle ilmoittaa kellonaika säännöllisesti.

Tekstin alussa pohjustinkin jo selkeää, rauhallista puhumista tutkimuksen aikana, mutta tuon mielelläni esiin lisää muutamia huomioitavia seikkoja;
-Peruskäyttäytyminen tulee muistaa tutkimuksissa, turha kiroileminen ja ns.'avautuminen' ei kuulu hyviin tutkimustapoihin, eikä se kuulosta hyvältä myöhemmässä tarkastelussakaan tallenteiden osalta.
Lipsahduksia toki sattuu, etenkin jos ympärillä tapahtuu jotain yllättävää tai tutkija esimerkiksi säikähtää äkkinäistä tapahtumaa hänen lähettyvillään.
-Tutkimuksissa on kuitenkin syytä jättää pois turha kiroileminen, etenkin jos aineistoa on tarkoitus näyttää myöhemmin tutkittavan kohteen yhteyshenkilölle.
Tallenteiden selkeänä pitämisen vuoksi on myös vältettävä päällekkäin puhumista ja huutamista, sillä nämäkin asiat tekevät tallenteet epäselviksi tallenteiden läpikäymistä ajatellen.

Kannattaa myös muistaa perusrauhallisuus ja kylmäpäisyys, sillä jo niiden kautta tutkimustoiminta pysyy rauhallisena ja selkeänä.
Vaikkei tutkimusryhmällä olisikaan käytössää sanelinta tai videokameraa (puhumattakaan muunlaisista apuvälineistä) kannattaa muistaa rauhallinen käytös, niin puheen kuin liikkumisen kannalta.
Mikäli yöaikainen tutkiminen kuitenkin vaatii tutkijoiden osalla halpaa ja ala-arvoista huumorinkukkaa, ne on helpointa jättää vaikkapa tauolle kahvikupposen ääreen, jolloin tauon jälkeen on taas helppo jatkaa virkeämpänä selkeällä ja asiallisella linjalla.
Tällöin itse tutkiminen pysyy miellyttävänä ja rauhallisena ja homma pysyy myös paremmin tutkinnanjohtajan hallussa, vähättelemättä ollenkaan muun tutkimusryhmän asemaa.

Nämä ovatkin asioita, joita kannattaa treenata ennen varsinaiseen tutkimukseen lähtemistä, sillä nämäkään asiat eivät välttämättä tule itsestään jokaisen tutkijan selkärankaan. Erilaisten tutkimusympäristöjen tekemät rasitteet sekoittavat usein peruskuviota, joka korostaa harjoittelun tarvetta.

Ilmiöiden tutkiminen ja skeptinen asenne

Maailmalla on monia selittämättömiä ilmiöitä-, sekä kummittelua tutkivia seuroja ja ryhmiä. Näin ollen tutkimustapoja ja -menetelmiä on lähes yhtä paljon kuin tutkijoitakin.
Suurin osa suomessa toimivista tutkimusryhmistä ja -porukoista halunnee tehdä tutkimustyönsä itselleen ja samalla etsiä vastauksia mahdollisen henkimaailman esiintymisen dilemmaan.
Yleistettynä suurin osa suomalaisista tutkimusryhmistä koostuu pienestä kaveriporukasta, joka haluaa pienimuotoisen tutkimisen kautta löytää omalta osaltaan vastauksia ylempänä esitettyyn mahdolliseen ilmentymään ja samalla kokea jännitystä.

Miksipä ei, onhan kummitteluun kohdistuva tutkiminen (muunkin paranormaalin tutkimisen muotojen rinnalla) miellyttävää vastapainoa arjen askareille.
Kylmässä ja pimeässä käveleminen himmeän taskulampun valossa narisevan lankkulattian päällä on varmasti tunnelmallista, vaikka samalla vähän jännittäisikin.
Henkilökohtaisesti arvostan suomalaisia tutkijaryhmiä ponnisteluistaan, tunsivatpa he sitten olevansa harrastelijoita, amatöörejä tai jopa ammattilaisia.

Mielestäni on kuitenkin tarpeellista tuoda esille muutamia asioita, joihin monet tutkimusseurat ovat saattaneet kompastella.
Olipa tutkimusryhmän tarkoitus tehdä tutkimustyötä ainoastaan itselleen, tai julkaista aineistoa tutkimuksiinsa liittyen muun maailman ihmeteltäväksi, tutkinnassa tulisi säilyttää pieni skeptisyys jokaisen tutkintaan osallistuvan henkilön pääkopassa.
Kuten tiedämme, erilaiset ihmiset kokevat oudot ja selittämättömät tapahtumat ja ilmiöt eri tavoin. Tästä syystä tutkijoilla tulisi olla sopivasti luovuutta ja elämänkokemusta pystyä selvittämään erilaisten ilmiöiden aiheuttajia, kuten käytännöllisinä esimerkkeinä mm. kolahdukset (mikä ne mahdollisesti aiheuttaa), valoilmiöt (mikä ne aiheuttaa ja mistä ne tulevat), lämpötilojen muutokset (mikä aiheuttaa.. avonaiset tai rikkinäiset ikkunat, ilmastointi lämmitys..? etc.), kaukaa, taikka läheltä tulevat epäselvät äänet (mistä ne tulevat ja mikä ne aiheuttaa)...
Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Jos annamme periksi itsellemme, emmekä laiskuttaamme viitsi nähdä vaivaa tällaisten asioiden selvittämiseen, olemme paranormaalin tutkimuksessa täysin hakoteillä, vailla minkäänlaista todellisuutta itse tilanteesta.
Uskallan väittää, että n. 99% kummitteluksi mielletyistä ilmiöistä on selitettävissä luonnollisilla asioilla.

Tässä vaiheessa nousee myös esille tutkijat, jotka haluavat kokea ja havainnoida mahdollista henkimaailmaa tuntemusten ja alitajuntansa kautta.
Kuten ylempänä viittasin, ihmiset reagoivat eri tavoin outoihin asioihin joita tutkimusten ohessa saattaa tulla vastaan.
Suurin merkitys on kuitenkin sillä, miten eri tutkijat reagoivat alitajuisesti esimerkiksi pimeyteen, kylmyyteen, kosteuteen, valvomiseen jne.
En toki väitä, että kaikki tällaisia tutkimus- tai havainnointimenetelmiä käyttävät ihmiset olisivat väärässä tuntemustensa kanssa, mutta mielialojen vaihtelut ja jännitys saattavat altistaa itsesuggestiolle, joka taas johtaa harhaan tutkimuksen realistisesta tilasta.
Ehkä kuitenkin suurin kompastuskivi konkreettisen tutkimisen kannalta on se, ettei alitajuntaan, tai tuntemuksilla havainnointi välttämättä aikaansaa konkreettista todistusaineistoa.
Toki nämä menetelmät sopivat ihmisille jotka ovat kiinnostuneita enemmän omakohtaisesta havainnoinnista, kuin tutkimuksen konkretisoinnista käsinkosteltavalle tasolle.
OSIT -toiminnan kannalta sanoudumme kuitenkin irti mm. medioiden ja selvänänäkijöiden käyttämisestä tutkimuksissamme, sillä tavoitteemme nojautuvat konkreettisiin tulosten löytämiseen.

Olivatpa käytettävät tutkimusmenetelmät millaisia tahansa, tulee työtapoja ja menetelmiä, sekä laitteiden käyttöä harjoitella, jos ei säännöllisesti niin ainakin riittävästi tutkimusseuran resurssien mukaan.
Kun jokainen tutkija hallitsee oman alansa tai tehtävänsä, itse tutkimisprosessi helpottuu sillä jokainen mukana oleva tietää oman paikkansa ja tehtävänsä.
Näin ollen, tutkimusseuran tai ryhmän on myös hyvä harjoitella tutkimusmenetelmiä niin yksilötasolla, parityöskentelynä, kuin ryhmäkoossakin.
Lisäksi, jos tutkimukseen lähdettäessä joku tutkija on pois vahvuudesta, tai jostain syystä joutuu lähtemään pois tutkimuksesta, helpottaa harjoittelu ja tätä kautta saavutettu osaaminen tutkimuksen suorittamista huomattavasti.
Näin taataan myös tutkimusten hyvä suunnittelu ja organisointi. Suosittelenkin että tutkimusryhmällä tai seuralla olisi kulloisessakin tutkimuksessa nimettynä tutkinnan johtaja, joka pystyy ohjaamaan tutkimusta ja tiukan paikan tullen pystyy pitämään niin kutsutusti "paletin kasassa".

Lisäksi; Teknillisten apuvälineiden käyttö vaatii harjoittelua, sillä laitteistosta on hyötyä vain, jos niitä osataan käyttää oikein.
Tämän takia kannattaa opetella laitteiston käyttö huolto, puhdistus sekä käyttöönotto.
Tutkimuksen järjestäminen, kuten itse tutkiminenkaan ei siis tule ihan 'Ex tempore' -idealla, mikäli tarkoituksena on saada aikaan tuloksia.

Kuitenkin, näistä kaikista seikoista tärkein piilee jokaisen tutkija yksilötasolla ja kaiken toiminnan peruspilari paranormaalin tutkimisessa on ehdottomasti terve maalaisjärki ja etenkin sen käyttäminen.

Toivon henkilökohtaisesti, että tulevaisuudessa pranormaaleja-, etenkin kummitteluksi miellettyjä ilmiöitä julkisesti tutkivia -tahoja tulisi kotimaahamme lisää.