sunnuntai 2. helmikuuta 2014

2014

Edellisestä blogikirjoituksesta on vierähtänyt yllättäväkin paljon aikaa, mutta ei hätää. Oulun selittämättömien ilmiöiden tutkimusseura (OSIT ry) ei ole lakannut olemasta, vaan ajoittaisesta hiljaiselosta huolimatta -tutkimusseura on edelleen pystyssä.

Viime vuonna (2013) Osit kävi suorittamassa toisen tutkimuksen Oulun Nuclear Nightclubilla ja virallinen tutkimusraportti lyödään sähköiseen eetteriin  jossain vaiheessa tulevaisutta.
Tällä hetkellä Osit on vailla keskustelufoorumia, sillä phpbb -palvelun maksulliseksi muuttumisen myötä, Osit ry:n hallitus päätyi lopulta yhteisymmärrykseen keskustelufoorumin sulkemisesta.
Kotisivuihin, -foorumiin ja muuhun sähköiseen palvelintoimintaan keskitetyt varat olisivat tässä vaiheessa nousseet liian suuriksi, ottaen huomioon Osit ry:n omasta pussista maksettuun vapaaehtoistyöhön rajatut resurssit.
Kaikesta huolimatta, -seuramme etsii tällä hetkellä kustannustehokkaampia vaihtoehtoja uusien ratkaisujen kehittämiseksi.
Säästökuurista huolimatta -seuran kotisivut ( http://osit.fi/ ) ovat edelleen voimissaan, kuten -seuramme yhteistiedotkin.

Meille voi edelleen lähettää informaatiota ja muuta asiallista kommentaaria liittyen selittämättömien ilmiöiden tutkimukseen.