torstai 29. huhtikuuta 2010

OSIT tekniikkaa - Osa 6 - Liikkeentunnistimet

Liikkeentunnistimet

Vaikka välillä tuntuu hassulta käyttää kyseisiä laitteita tutkimuksissa, voi niiden potentiaalinen hyöty olla suurena apuna tutkijoille.

Liikkeentunnistimia voi jälleen kerran joko ostaa, tai tehdä itse. Riippuen millaista laitetta haluaa, hintaluokat ovat varmasti jokaiselle sopivat.

Halvimmalla varmaan pääsee jos ostaa ihan normaali kaupasta valaisinosastolta löytyvän muutamalla paristolla toimivan LED liikkeentunnistinvalon. Kyseisissä laitteissa itse liikkeentunnistin on yllättävän herkkä ja sopii mainiosti aloitteleville "kummituksen metsästäjille".

Luonnollisesti tällaisessa kaupan peruskauravehkeessä on vain se valo tuottamassa signaalia, joten taas astuu sisäiset McGyverit esiin ja muutamalla kolvin tökkäisyllä sekä taitavalla ranneliikkeellä kasaa kaveriksi pienen elektronisen summerin. Sen jälkeen laite havaitessaan liikettä loiskauttaa maailman valoisaksi ja päräyttää varmasti jokaisen korvakäytäviä hellivän summeriparkunan kuuluviin.

Jotkut käyttävät tutkinnoissaan jopa riistakameroita liikkeentunnistimena, mutta halvimpien mallien haittapuolena on laitteen hidas reagointi liikkeeseen, eli ihan pieniä liikkeitä ei sellaisella kannata lähteä hakemaan tallennettavaksi.

Mihin liikkeentunnistimia käytetään?

Liikkeentunnistimilla yleensä "ansoitetaan" tiettyjä paikkoja joissa kerrotaan esimerkiksi esineiden tai muiden objektien liikkuvan itsestään.

Liike voi olla niin pientä, että sitä ei välttämättä huomaa jos ei suoraan katso kohteeseen, joten yksi tai useampi herkeämätön liikkeentunnistin vahtina on korvaamaton apu.

Toinen käyttökohde on varmistaa kohteen sisääntuloaukoilla, ettei kohteessa liiku asiattomia henkilöitä aiheuttamassa tihutöitä tutkinnan osalta.

Toisin sanoen, kyseessä on hyvinkin monipuolinen ja käyttökelpoinen pikku laite.

Miten liikkeentunnistimia käytetään?

Otetaan esimerkkinä vaikkapa kohteessa X sijaitseva ovi joka väitöksien mukaan avautuu ja sulkeutuu itsestään. Ainahan voi toki tutkimuksissa tehdä perinteiset ja nakittaa kyseiseen paikkaan pari tutkijaa istumaan ja odottelemaan asioita tapahtuvaksi, tai sitten laittaa ko. tutkijat muihin hommiin ja korvata heidät liikkeentunnistimella.

Jos ovi liikahtaa suuntaan tahi toiseen, aloittaa liikkeentunnistin nimensä veroisesti oman elämänsä ja täten saadaan aihetodisteita kohteen liikkumisesta.

Liikkeentunnistimen toimintaa voi kompata vaikkapa sanelimella ja/tai videokameralla jolloin tunnistimen aiheuttama reaktio tallentuu jälkeenpäin analysoitavaksi.

1 kommentti:

  1. Olkiluoto tuhoutumassa
    finaalissa finaalissa

    Eilen 09.01.2015 oli ERITTÄIN tärkeä päivä koko Olkiluodon tulevaisuudelle. Suomen pääministeri Stubb kävi omakohtaisesti tutustumassa tähän Suomen energiateollisuuden "Mekkaan". Johtotähteen, jonka viestiä raskaansarjan talousjohtajat todella KUUNTELEVAT.

    TVO oli laittanut parahiksi esille porttiinsa keskeisen viestinsä. TVO on juuri heittänyt ulos 70 henkeä. Sitä seurasi myös 110 hengen YT neuvottelujen harkittu aloittaminen kyseiseen vierailuun... Mutta kuten aina lehdistö salasi erittäin oleellisen! Janne Mokka oli juuri siirretty Posivan johtoon satojen miljoonien mokaamisistaan! Isänsä poikana kaveri oli pedannut miljoonapalkkansa myös uuteen yhtiöönsä.

    Pukkasi peräti -25% tieltään Posivan työväkeä. Ja todella viekkaasti. Yhtiön 30 henkilöä siirrettiin ovelasti TVO leipiin. Vain 1 vuorokausi tästä ja TVO ilmoitti aloittavansa tämän lisäksi myös 110 oman henkilöstönsä irtisanomiset. Näin lehdistö EI paljastanut lainkaan taustasta Posivan näin irtisanovan elintärkeää turvahenkilöstöään. Vaan koko roska kaadettiin hämäävästi vain TVO:n ongelmiksi! Todella juonittua ja samalla törkeää!

    Ai niin mitä Stubb sitten sanoi Olkiluoto vierailullaan, kun TVO töykeä johto pyysi valtiolta sumeilematta miljardeja YDINVOIMAN KANNATTAMATTOMUUDEN kriiseihinsä? " Ei missään nimessä! Valtiolta ei tule tippumaan rahaa enää lainkaan todetusti kannattamattoman ydinteollisuuden loputtomiin ongelmiin!". . Anteeksi k u i n k a?
    ---
    Osa II

    Suomeksi sanottuna TVO löi häikäilemättömään tyyliin pöytään tulevan maamme kautta aikojen SUURIMMAN KONKURSSIPESÄN! TVO tietää, että jatkossa odottavat OL-3 hankkeeseensa kaatuvat 3,5miljardin, itse laitoksen lähtöhinta. Areva on laittanut JO vireille 3miljardin SAKOT. Eikä lopu tähän. OL-3 tekee pelkkinä menetettyinä sähköinä 1,2 miljardia/y tappioputket.

    TVO ilmoittaa, että pelkästään OL-4 hankkeen satamiljoonaiseen tappioon menee henkilöstön vähennyksillä korvata yli 10 vuotta. Mistä yhtiö kiskoisi OL-3 odottavat yli 10- miljardin lisäkulut?

    Stubb ei selvästi ymmärtänyt tilanteen vakavuutta. Mitä TVO:lle sitten enää jää käteen? OL-1 ja OL-3 laitokset ovat yli-ikäisinä lähinnä enää purkua vailla olevat pelkät tuhottavat hylsyt! Posiva taas on yhtiölle silkka loinen, jolle sillekin pitää maksaa alun 4 miljardia 100% kannattamattomiin ydinjätteen huoltoihin! Joita yhtiö irtisanottuine selvästi EI ole kyennyt toteuttamaan.

    Vanhojen reaktorien purut maksaisivat Saksan tietojen mukaan 3-5 kertaa uuden voimalan hinnat! TVO aikoo kokonaan ulkoistaa koko elintärkeän ydinvoimaloiden huolinnan näissä irtisanomisaalloissaan! Reaktorien huolintaan saadaan ammattitaidottomia amatöörejä. Tässä vaiheessa Areva vie oikeuteen TVO:n pään vadille. Päälle pian kaatuvan OL-3 hankkeeseen sidotun 3 miljardin sakkovaateet.

    TVO ei voi kuin nöyrtyä. Koska ainoa polttoaineen tuottaja on nyt todella vahvoilla. Tässä vaiheessa TVO ei enää voi muuta kuin tarjota OL-1, -2 laitoksiaan ja Posivan ydinjätevarastojaan velkojalleen takuiksi. Suomalaiset jätetään nuolemaan näppejään.

    Ei tästä sitten olekaan enää kauaa kuin ajan kysymys. Kun TVO:n lahoista reaktoreista alkaa huonossa huolinnassaan tarkoituksella tulla ydintuhoutuvia ydinpommeja. Näin saadaan taas näppärästi Valtio veronmaksajineen huolehtimaan tahallisen ydintuhon Japanin Fukushiman tyyliin. Mikä parasta, kun koko Suomen energiat tuotetaan näin 100% ulkomaalaisin kontrolloimattomin voimin.

    Ei ole kuin ajan kysymys, näin reaktori laitetaan fissioräjähtämään. Vastuullinen, joko Areva tai mahdollinen toinen uusi haltija Venäläinen omistajataho jättää mukana tuhoutuvat muutkin 2 reaktoria ja Olkiluodon Posivan käsiin vuotamaan jäävät kansainväliset tuodut ydinjätteet Suomen veronmaksajien päänvaivaksi. Tietenkin koko Länsirannikko on saatu siinä vaiheessa jo ydinvoimin tuhottua kokonaan..

    VastaaPoista