perjantai 18. kesäkuuta 2010

OSIT:n startti uudelle vuosikymmenelle

Reilu puoli vuotta on kulunut tämän vuosikymmenen avauksesta ja tämä puoli vuotta on ollut mielenkiintoinen ja osaltaan työntäyteinenkin tutkijoillemme.
-Vuodenvaihteen jälkeen on ollut monenlaista projektia jossa olemme saaneet olla mukana, myös palautetta ja erilaisia yhteydenottoja on seurallemme tullut varsin reippaasti.

Vaikka tutkimuksien osalta seurallamme on ollut tämän vuoden osalta hiljaisempaa, on suurin työ liittynyt ehdottomasti tutkimusseuramme julkisuuskuvaan.
Kiitos toiminnastamme kiinnostuneiden, olemme saaneet mahdollisuuden esiintyä avoimesti erilaisissa medioissa; kuten internet artikkeleissa, lehtijulkaisuissa ja radiossa.
Seurallamme on tällä hetkellä muutamia haastatteluihin ja artikkeleihin liittyviä projekteja työn alla, jotka pyrimme hoitamaan aktiivisesti eteenpäin.
Julkisuuskuvaamme liittyen on ollut hienoa, että kotisivujemme (http://osit.fi/) kävijämäärät ovat ylittäneet 10.000 käyttäjän rajapyykin päivämäärällä 17.06.2010

Mitä tulee seuramme kehittymiseen edellisvuodesta, toimii muutamana kulmakivenä potentiaalisten kohteiden kartoittaminen myös Oulun alueen ulkopuolelta.
-Käytännössä tämä tarkoittaa paljon suurempaa vaikutusaluetta tutkimusten järjestämiselle, sekä laajempaa käsitystä eri alueiden historiasta.
Tällä hetkellä seurallamme onkin potentiaalisia kohteita työn alla n.16 kappaletta, joista osa sijaitsee Oulun alueella ja osa taas satojen kilometrien päässä.

Ehdottomasti paras oppi seurallemme on ollut, että olemme päässet heti ensimmäisenä vuonna suorittamaan monta tutkimusta erilaisissa ympäristöissä.
Tämä on selvästi vaikuttanut positiivisesti erilaisten tutkimusmenetelmien suunnittelemiseen ja parantelemiseen.
Myös seuramme käytössä olevaan laitteistopuoleen on saatu uudistuksia, joista on välitön hyöty kulloisenkin tutkimuksen lopputuloksen kannalta, sillä laitteistohankintojen kautta pystymme kattamaan tutkimuskohteistamme suurempia alueita, tai keskittymään tarkemmin tiettyihin alueisiin, -riippuen kumpi variaatio palvelee tarkoitustaan paremmin kulloisessakin tutkimuksessa.
Tulevaisuus näyttää, mitä tulevan pitää ja miten seuramme jatkaa kulkuaan.

Pitemmittä puheitta, kiitos tähän asti kaikille toiminnastamme kiinnostuneille.
Meihin voi olla yhteydessä sähköpostitse, tai keskustelufoorumimme kautta.
-Yhteystietomme löytyvät blogin oikeasta reunasta.

Muutamia haastatteluja ja artikkeleita, joissa osit on ollut mukana tänä vuonna:

11.06.2010 Ouluradion haastattelu, josta tiivistetty tekstiversio: http://yle.fi/alueet/oulu/2010/06/huntu_liukui_kummitustutkijoiden_lapi_1752889.html?origin=rss

12.04.2010 Paranormaali blogin haastattelu: http://paranormaaliblogi.net/index.php/2010/04/12/haastattelussa-osit/

05.04.2010 Kalevan nettiartikkeli: http://www.kaleva.fi/uutiset/mittarit-tanassa-kummituksia-tutkimaan/847874

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Kohteiden taustatutkimuksista

Niin tarkkaa työtä, kuin kohteilla fyysisesti tapahtuva tutkiminen onkin, ei meidän sovi unohtaa tutkimuskohteemme taustatutkimuksen tärkeyttä.
-Niin loistavan hienolta idealta, kuin ulkopuolisen henkilön mielestä tutkijaryhmän lähettäminen kylmiltään ennalta tiedustelemattomaan kohteeseen olisikin; täytyy meidän nostaa kissa pöydälle ja muistuttaa, että ainoastaan kattavan taustatutkimuksen kautta tiedämme millaisia ilmiöitä tutkimassamme kohteessa tapahtuu ja etenkin mille aluille nämä ilmiöt ovat keskittyneet.
Luonnollisesti tämä helpottaa tutkimuksen organisointia etenkin tutkinnanjohtajan toiminnan kannalta, kun pystytään keskittämään tutkimuksen painopisteet paikoille, joissa havaintoja selittämättömistä ilmöistä on tehty.
Vakavasti, tai ainakin oikeaoppisesti tehdyn tutkimuksen kannalta olisi vähintäänkin kyseenalaista alkaa ilman tutkimuksen tarkkaa suunnittelua alkaa harrastamaan "hakuammuntaa", sillä olisi hyvin todennäköistä ettei tutkijaryhmä tällä variaatiolla saisi minkäänlaista informatiivia irti itse tutkimuksesta, tai ainakin tutkimuksessa esiin tulleet havainnot jäisivät todennäköisesti minimiin.
Juurikin oikeaoppisen taustaselvityksen juju piilee niissä osa-alueissa, että tutkijaryhmä pystyy keskittämään huomionsa tietyille alueille ja tarpeen tullen käyttämään tilanteen vaatimia tutkimusmenetelmiä ja tutkimustekniikoita, painottaen konkreettisten tulosten taltioimista, siten kuin se suinkin on mahdollista.

Kattavan taustaselvityksen kautta tutkijaryhmä saa informaatiota kohteen historiasta ja mahdollisista kohteen historiaan liittyvistä -ajoittainkin traagisista- ihmiskohtaloista.
Mikä olisikaan mielekkäämpää huomata, kuin että tutkimuskohteeseen tehdyn taustaselvityksen nojalla kohde kantaa taustallaan pitkää historiaa ja traagisia, tai muuten tunteikkaita ihmiskohtaloita, joiden tuoma potentiaali kasvattaa teoreettista mahdollisuutta siitä, että ehkäpä kohteessa piileekin jotain konkreettista.
Rehellisesti sanottuna, ajoittain kunnollisen taustaselvityksen tekeminen vaatii hyvin paljon työtä ja informaatiota pitää pyrkiä ammentamaan useista eri lähteistä ja etenkin sellaisista, jotka jollain tapaa ovat todennettavissa.
-Käytännön tasolla tämä tarkoittaa yhteydenottoa luotettaviin tietolähteisiin, kuten esimerkiksi paikallisen kunnan tai kaupungin historioitsijaan, museoiden työntekijöihin, paikallishistorian tutkimuslaitokseen, tai vaikkapa paikalliseen yliopistoon.

-Tottakai, kohteen tausteselvityksen tekemiseen kelpaavat yhtälailla muut tiedonlähteet, mikäli ne suinkin ovat todennettavissa. Tästä käytännön esimerkkinä OSIT:n tutkima kohde; vanha koulurakennus jonka tutkimusrapotti löytyy linkistä: http://osit.fi/?tapaus=2009-10-26-Vanha-koulurakennus
Tämän kohteen osalta, sain henkilökohtaisesti suurimman informaation ko. alueen osalta eläkkeelle jääneeltä opettajalta, joka oli aikoinaan toiminut opettajana samaisessa koulurakennuksessa. Tapasinkin hänet henkilökohtaisesti ja hän esitti minulle talteen ottamiaan asikirjoja -alueen historiasta. Jokainen näistä asiakirjoista olivat julkisia, osa niistä silloisen kunnanjohtajan allekirjoittamia.
Tällöin otin myös yhteyttä paikallisen kunnan sihteeriin, jonka kautta pystyin varmentamaan muutamat tietolähteet, joiden informaatio oli lähinnä suullisesti kerrottua.

Kaikki tämä työ saa kuitenkin alkunsa niista aspekteista, joita mm. kohteen omistajalla, taikka selittämättömien ilmiöiden kokijoilla on. -Tällöin tutkijaryhmä saa vastaansa informaation impulssin jonka nojalla he ovat kyvykkäitä tekemään kohteen historian osalta taustaselvitystä ja etenkin ottamaan selvää, korreloiko kohteessa havaitut ilmiöt itse kohteen historian kanssa.
-Haluankin siis henkilökohtaisesti painottaa tällaisen taustatutkimuksen tärkeyttä, sillä se avaa monia mahdollisuuksia ja helpottaa itse tutkimuksen suunnittelua ja organisointia.

Loppupeleissä taustatutkimuksen tärkeys piilee siinä, että tutkijaryhmä pystyy ottamaan huomioon tiettyjä teorioita, jotka monesti kosketavat paranormaaliksi miellettyä maailmaa. Näistä hyvänä esimerkkinä vaikkapa traagisten ihmiskohtaloiden tuoma teoreettinen potentiaali.
-Kuten jo aiemmin viittasin; kyse on hyvin pitkälti siitä, että tukijaryhmä pystyy kasvattamaan ja käsittelemään informaatiota itse kohteen historian osalta ja etenkin, tutkijaryhmä pystyy havainnollistamaan ne osa-alueet jotka ovat potentiaalisia ilmiöiden taltioimisen kannalta.

En poissulje ajatusta, etteikö joissain olosuhteissa tutkijaryhmä voitaisi lähettää tutkimaan aluetta ilman minkäänlaista taustatietoa. Niissä olosuhteissa täytyy tutkijaryhmän kuitenkin ottaa huomioon kohteen/alueen koko, sekä pyrkiä löytämään -kohteen tutkimiselle sopivat tutkimusmenetelmät.
Tämä tarkoittaisi, että tutkijaryhmän olisi kyettävä paikallistamaan kohteessa mahdollisesti olevat 'hotspotit' -eli alueet joissa ilmiöitä tapahtuu, tai niiden esiintymiselle on olemassa potentiaali- tutkimuksen aikana.
Variaatio on hyvin kapea ja kivinen käytännön toteuttamisen kannalta, sillä tutkimuksen onnistumisesta, tai muusta tutkimuksen tuomasta informatiivista ei voi mennä takuuseen.
Onnistuessaan se kuitenkin tuo hyvin esille tutkijaryhmän osaamisen ja parhaimmillaan tuo hyviä rakentavia kokemuksia tutkijoille itselleen.